Viime aikoina on ollut paljon uutisointia urheilijoiden mielenterveyden haasteista. Onko lajien vaatimustaso noussut jo niin korkealle, että mieli ei tahdo pysyä siinä mukana? Vai onko nykyään urheilijoilla enemmän uskallusta puhua myös mielenterveyden haasteista. Mielenterveyden ympärillä oleva stigma on pikkuhiljaa rapisemassa pois ja urheilijoiden kaikkivoipaisuus on myös murenemassa. Ehkä urheilijat ovat sittenkin vain ihmisiä…
Henkisen kasvun tukeminen tulisi aloittaa jo aivan ruohonjuuritasolta ikä- ja kehityskaudet huomioiden. Turvallinen kotikasvatus on henkisen kasvun kivijalka. Lempeä ja luja, lapsen tarpeet huomioiva vanhemmuus mahdollistaa lapselle muun muassa kyvyn oppia toimimaan ryhmässä ottaen toiset huomioon. Yhtä lailla myös urheilu- ja muut harrastepaikat ovat lapselle merkityksellisiä kasvuympäristöjä, joihin tulisi suunnata nykyistä laaja-alaisempaa tietotaitoa. Liikuntaharrastukset tulisi nähdä tunne- ja vuorovaikutustaitojen harjoituskenttänä, jossa lajiosaamisen harjoittelun ohessa vahvistuisi myös henkisen hyvinvoinnin pohja. Pyrkimyshän on valmentaa kokonaisvaltaista urheilijaa, ei ainoastaan huippuunsa viritettyä suorituskonetta. Miten tähän voitaisiin päästä? Yksi keino olisi lisätä psyykkisen hyvinvoinnin ymmärrystä urheiluseuroissa. Sana psyykkinen tai psykologinen ymmärretään edelleen valitettavan usein lasten- ja nuorten liikunnan yhteydessä niistä irrallisena saarekkeena. Kun taas puolestaan ravitsemus, lepo, taktinen ja tekninen osaaminen on valmentajilla sekä urheilijoilla perustason vaatimus.
Ihmisen psykologiset perustarpeet
Psykologiset perustarpeet ovat yksi oleellinen osa puhuttaessa psyykkisen tietämyksen kasvattamisesta lasten- ja nuorten liikunnassa. Ihmisellä on luontainen tarve syntymästä saakka toteuttaa itseään. Psykologiset perustarpeet ovat tarpeellisia ihmisen hyvinvoinnille ja yhdessä ne tuovat esille suurimman osan ihmisen kokemista myönteisistä tunteista. Nämä perustarpeet ovat yhteydessä ihmisyyteen ja inhimillisyyteen, toteavat Arajärvi &Thesleff (2020). Näiden perustarpeiden huomioiminen urheilussa lienee siis kiistatonta.
Psykologisiksi perustarpeiksi luetaan autonomia, kyvykkyys ja yhteenkuuluvuus. Autonomialla tarkoitetaan ihmisen vapautta päättää omista tekemistään. Autonomian kokemuksen edellytyksenä on valinnan mahdollisuus. Mikäli toiminta on omaehtoista, motivaatio on sisäistä ja näin ollen jo itsessään palkitsevaa. Pakotettu toiminta estää autonomian tunteen kokemista.
Kyvykkyydellä tarkoitetaan ihmisen kokemusta omasta kyvystään osata ja onnistua. Ihminen nauttii sellaisesta toiminnasta, jossa hän saa onnistumisen kokemuksia ja myös oppii uusia asioita ja taitoja. Riittävän haasteelliset tehtävät ja toiminta lisäävät sisäistä motivaatioita. Kannustuksen ja positiivisen palautteen avulla voidaan lisätä kyvykkyyden tunnetta! Eli älä säästele hyviä sanoja ja huomaa pienetkin onnistumiset!!
Yhteenkuuluvuus on jokaisen luontainen tarve kuulua joukkoon ja olla osa porukkaa. Haluamme olla osa ryhmää ja tulla siinä hyväksytyksi sellaisena kuin olemme. Hyvinvointiamme lisää tunne siitä, että meistä välitetään ja olemme aidosti yhteydessä muihin ihmisiin. Hyvä ja kannustava ilmapiiri motivoi suorittamaan jopa hiukan epämiellyttävältä tuntuvia tehtäviä.
Psykologisten perustarpeiden huomioiminen lasten liikuntaharrastuksissa luo eittämättä vahvaa pohjaa henkiselle kasvulle oli valmennettavana harrastaja tai huippu-urheiluun tähtäävä yksilö. Psykologiset perustarpeet eivät kuitenkaan ole kentälle irrallisina kannettavat kartiot, vaan niiden huomioiminen perustuu vuorovaikutustaitoihin.
Vuorovaikutustaidoista
Vuorovaikutuksella tarkoitetaan sitä, miten toinen henkilö huomioidaan kanssakäymisessä. Kyse on kuuntelemista ja kuulluksi tulemisesta. Urheilukentillä, erilaisissa ryhmissä toimiessa vuorovaikutustaidot joutuvat todelliseen tulikokeeseen. Tai toisaalta liikuntaryhmät voidaan nähdä vuorovaikutustaitojen harjoittelulle oivallisena mahdollistajana. Lintusen ja Kuuselan (2009, 183– 185) mukaan ihanteellinen ryhmä on turvallinen. Siellä jokainen uskaltaa ja saa olla oma itsensä. Ryhmässä on lupa ilmaista omat tunteensa, tarpeensa ja ajatuksensa avoimesti pelkäämättä tulevansa kiusatuksi. Lisäksi ryhmässä tulisi kokea olevansa arvostettu ja siellä on lupa myös epäonnistua. Rakentavasti toimivassa ryhmässä on lupa laskea leikkiä ja siellä on mukavaa. Ryhmätyötaidot ovat myös merkityksellisiä vastuunottamisen, yhteistyön ja ryhmässä toimisen kannalta. Joukkueurheilussa varsin olennaisia taitoja, eikö totta! Toisaalta voidaan puhua niin sanotuista ”hiekkalaatikkotaidoista”, joiden opettelua ei voida jättää urheilukenttien ulkopuolelle.
Pienet lapset opettelevat vuorovaikutustaitoja ja tarvitsevat näissä aikuisten ohjausta ja tukea niin kotona, koulussa kuin kentilläkin. Parhaimmillaan laaja-alainen, lapsen psyykkistäkin kasvua ja kehitystä huomioiva valmennus täydentää kodin kasvatustehtävää. Näin kasvatuksen, urheilun ja
urheilupsykologian köynnöksen yhteen sitomisen avulla saadaan aikaan kaunis kukkaniitty, jossa jokainen kukka saa kukkia omanlaisenaan ja kasvaa kohti valoa! Tämä jos mikä rakentaa henkisen hyvinvoinnin pohjaa ja ennaltaehkäisee useilta hyvinvointia uhkaavilta tekijöiltä.
Jari Hiltunen
Kirjoittaja on keski-ikäinen iisalmelainen liikunnanopettaja ja psyykkinen valmentaja (UPV, sert.), sekä Supy.n hallituksen jäsen, joka pohtii kasvatusta, opetusta, liikuntaa ja psyykkistä valmennusta yksilön hyvinvoinnin kautta.
LÄHTEET
Arajärvi, P., & Thesleff, P. 2020. Suorituskyvyn psykologia. Tieto- ja taitokirja korkeaa suorituskykyä ja hyvinvointia rakentaville. 1. painos. Lahti; VK- Kustannus Oy
Kuusela, M., & Lintunen, T. Vuorovaikutuksen edistäminen liikuntaryhmissä. Teoksessa E. Rovio, T. Lintunen & O. Salmi (toim.) Ryhmäilmiöt liikunnassa. Helsinki: Liikuntatieteellinen seura, 183– 185.
