Sanna Turakka, LitM, KM, kouluttajapsykoterapeutti, väitöskirjatutkija
Kilpaurheilu antaa ja vaatii. Se tarjoaa mahdollisuuden laajaan kirjoon kokemuksia, taitojen oppimista ja tunteita. Huipulle pääseminen kilpaurheilussa vaatii tavoitteellista harjoittelua ja parempiin suorituksiin pyrkiminen on luonnollinen osa kilpaurheilijan elämää. Vertailua omiin ja
muiden urheilijoiden suorituksiin ei voi välttää, onhan se osa pelin henkeä, jopa työkalu treeniohjelman rakentamiseen. On siis ymmärrettävää, että perfektionistinen käyttäytyminen, virheettömien suoritusten tavoittelu, on tuttua monelle urheilijalle samoin kuin urheilumaailmassa toimiville ammattilaisille.
Joissain urheilulajeissa menestyminen tosiaankin vaatii virheetöntä suoritusta. Luulisi täydellisyyteen tähtäämisen tällöin olevan toimivaa ja perusteltua? Kurkistakaamme hieman perfektionismiin liittyvään tutkimusnäyttöön. Näyttöä perfektionismin yhteydestä lisääntyneisiin mielenterveysoireisiin ja -häiriöihin alkaa olla jo runsaasti. Useissa tutkimuksissa on löydetty selkeä yhteys perfektionismin ja esimerkiksi ahdistuneisuushäiriöiden, pakko-oireisuuden, syömishäiriöiden sekä emotionaalisten ongelmien välillä (Limburg ym., 2018; Smith ym., 2016). Kansainvälisen Olympiakomitean huippu-urheilijoiden mielenterveyttä koskevassa lauselmassa (Reardon ym., 2019) kiinnitetään huomiota siihen, että haitallinen perfektionismi lisää huippu-urheilijoiden kokonaisriskiä mielenterveyden ongelmiin. Pitkän linjan perfektionismitutkijat Gordon L. Flett ja Paul L. Hewitt (2005) ovat esittäneet
perfektionismiparadoksin, jonka mukaan siitäkin huolimatta, että menestyminen joissain urheilulajeissa edellyttää täydellistä suoritusta, on ilmeistä, että keskittyminen täydellisyyden tavoitteluun johtaa epäterveisiin käyttäytymismalleihin ja tuhoisiin seurauksiin etenkin niillä urheilijoilla, joilla on äärimmäisiä perfektionistisia persoonallisuudenpiirteitä.
Perfektionismi-ilmiön määrittelyä
Tutkijoiden välillä on laaja yhteisymmärrys perfektionismin moniulotteisesta luonteesta,
mutta ilmiön teoreettiset käsitteellistämistavat vaihtelevat laajasti. Hewitt ja Flett’n (1991) mallissa perfektionismi nähdään kolmidimensionaalisena ilmiönä, joka jakautuu itseorientoituneeseen (täydellisyyden vaatiminen itseltä), toisiin orientoituneeseen (täydellisyyden vaatiminen muilta) ja sosiaalisesti orientoituneeseen perfektionismiin (näkemys, että muut vaativat täydellisyyttä itseltään). Frost kollegoineen (1990) ovat puolestaan esittäneet perfektionismin koostuvan kuudesta osa-alueesta, joita ovat 1. itselle asetetut standardit, 2. järjestelmällisyys, 3. huoli epäonnistumisesta, 4. toimintaan liittyvät epäilykset, 5. vanhemmuuteen liittyvät odotukset sekä 6. vanhemmuuteen liittyvä kritiikki. Perfektionismitutkijoiden keskuudessa on kuitenkin jo lähes viiden vuosikymmenen ajan virinnyt yhteisymmärrys siitä, että perfektionistinen käyttäytyminen voidaan jakaa kahteen laajempaan yläkäsitteeseen, vaikkakin nimet ja määritelmät ovat vuosien varrella ja eri tutkimusryhmien näkökantojen mukaan vaihdelleet. Kirjallisuudessa on vilahdellut mm. seuraavanlaisia käsitepareja: positiivinen ja negatiivinen perfektionismi (Terry-Short, Owens, Slade & Dewey, 1995), adaptiivinen ja maladaptiivinen perfektionismi (Rice, Ashby & Slaney, 1998), toimiva (funktionaalinen) ja toimimaton (dysfunktionaalinen) perfektionismi (Rhéaume ym., 2000), terveellinen ja epäterve perfektionismi (Stumpf & Parker, 2000), henkilökohtaiset standardit ja arvostelevat huolet (Blankstein & Dunkley, 2002), sekä perfektionismi tunnollisuutena tai itsensä arviointina (Hill ym., 2004). Jo kahden vuosikymmenen ajan perfektionismitutkimukseen ovat kuitenkin vakiintuneet termit perfektionistiset pyrkimykset (strivings) ja perfektionistiset huolet (concerns; Stoeber & Otto, 2006).
Haitallinen vai hyödyllinen perfektionismi?
Perfektionististen pyrkimysten katsotaan olevan yhteydessä itseorientoituneeseen perfektionistiseen käyttäytymiseen ja korkeiden henkilökohtaisten tavoitteiden asettamiseen. Perfektionistiset huolet puolestaan viittaavat virheiden tekemiseen ja sosiaaliseen arvosteluun liittyviin huoliin ja pelkoon, kokemukseen ristiriidasta omien odotusten ja suoritusten välillä, sekä epätäydellisyyden herättämiin kielteisiin
reaktioihin (Gotwals ym., 2012, p. 264). Vankkaa tutkimusnäyttöä on perfektionististen huolten haitallisesta vaikutuksesta urheilijoiden motivaatioon, kontrollintarpeeseen, toivottomuuden ja apatian tunteisiin, arvottomuuden kokemuksiin, itsekriittisyyteen, sekä ahdistuneisuus ja masennusoireisiin (Stoeber, 2011; Hill ym., 2018).
Perfektionistiset huolet vaikuttaisivat myös vähentävän prososiaalista käyttäytymistä sekä joukkuetovereita että vastustajia kohtaan, lisäävän antisosiaalista käyttäytymistä, ja olevan tätä kautta yhteydessä uupumukseen ja loppuun palamiseen (Stanger ym., 2024). Toisaalta suorituskykyyn perfektionistisilla huolilla ei näyttäisi olevan mainittavaa vaikutusta, ei ainakaan myönteistä (Hill, 2018), vaikka käytännön työssä urheilijoiden parissa toisinaan vaikuttaakin siltä, että urheilijat kokevat tärkeäksi ruoskia itseään eteenpäin itsekriittisyyden ja pakottamisen keinoin. Perfektionistisista huolista ei tutkimusnäkökulmasta vaikuta olevan urheilijoille minkäänlaista hyötyä, vaan niihin liittyvät käyttäytyminen altistaa monenlaisille vahingollisille seurauksille. Ei siis ihme, että kirjallisuudessa tästä perfektionismin osa-alueesta käytetään usein termiä ”haitallinen perfektionismi”.
Perfektionistista käyttäytymistä ja täydellisten suoritusten tavoittelua ei kuitenkaan itsessään
voi leimata huonoksi tai hyväksi, haitalliseksi tai hyödylliseksi ilmiöksi. Parhaimmillaanhan
korkealle asetetut tavoitteet herättävät mukavaa ”kuhinaa” ja saavat urheilijan toimimaan
tavoilla, jotka lisäävät elinvoimaa ja mahdollistavat kehittymisen itselle tärkeissä asioissa.
Siinä missä perfektionistisiin huoliin viitataan usein ”haitallisena perfektionismina”, kuvataan perfektionistisia pyrkimyksiä toisinaan ”hyödyllisenä perfektionismina”. Perfektionismi ilmiönä on kuitenkin kokonaisuudessaan paljon tätä monimutkaisempi. Tutkimustulokset perfektionististen pyrkimysten hyödyllisyydestä ovat ristiriitaisia. Aiheesta on tehty kattava meta-analyyttinen tutkimus viimeksi vuonna 2018, jolloin Hill tutkimusryhmineen päätyi toteamaan, että perfektionistiset pyrkimykset voivat parhaimmillaan olla urheilijoille erittäin energisoivia ja niistä voi jopa tietyissä olosuhteissa olla hyötyä suorituskyvylle, mutta ne saattavat myös salakavalilla tavoilla pidemmällä aikavälillä altistaa urheilijoita ikäville psykologisille vaikutuksille.
Tuoreessa kirjallisuuskatsauksessaan myös Damián Núñez kollegoineen (2024) toteavat,
että perfektionismilla voi olla sekä kielteisiä että myönteisiä vaikutuksia ainakin urheilusuorituksiin. Heidän mukaansa tulevaisuuden tutkimuksessa olisi tärkeää pyrkiä ymmärtämään paremmin tätä urheilusuoritusten ja perfektionismin välistä suhdetta sekä kehittää interventioita, jotka voisivat suojata urheilijoilta perfektionismin haitallisilta vaikutuksilta.
Myös Hill kollegoineen (2018) suosittelevat erityisesti pitkittäistutkimusten tekemistä perfektionismiin liittyvien muuttujien välisistä monimutkaisista vuorovaikutussuhteista, jotta
ilmiötä ja sen vaikutuksia urheilijoiden elämässä pystyttäisiin ymmärtämään paremmin.
Itsekriittisyys ja perfektionismi
Itsekriittisyys ja häpeä on tutkimuksissa liitetty perfektionismiin ja ne voivat yhdessä perfektionististen piirteiden kanssa muodostaa erityisen vahingollisen yhdistelmän ihmisen hyvinvoinnin kannalta (Matos & Stendl, 2020). Erityisesti sellaiset perfektionistiset piirteet, joihin liittyy runsaasti itsekritiikkiä, on tutkimuksissa johdonmukaisesti yhdistetty myös vähäisempään itsemyötätuntoon (Linnett & Kibowski, 2020). Vaikuttaa loogiselta, että runsaasti perfektionistisia huolia omaavien henkilöiden voi olla hankalaa kokea myötätuntoa itseään kohtaan. Kiinnostavaa on kuitenkin se, että perfektionistiset pyrkimykset ja erinomaisuuden tavoittelu vaikuttaisivat olevan yhteydessä alentuneeseen itsemyötätuntoon tuomitsevien ajatusten, tunteiden ja toiminnan kautta (Linnett & Kibowski, 2020).
Henkilöillä, jotka kokevat heidän todellisten kykyjensä olevan ristiriidassa “ihanneminänsä” kanssa, on huomattu olevan enemmän itsekriittisiä automaattisia ajatuksia, jotka heijastavat perfektionistisia teemoja (Hewitt ym., 2003). Vaikka perfektionistisia huolia omaavat henkilöt ovatkin tutkimustulosten valossa erityisen alttiita epäonnistumisten herättämälle psyykkiselle ahdingolle, huomauttavat White kollegoineen (2020), että itsekritiikki on saattanut kehittyä palvelemaan
tiettyä tarkoitusta ja sillä voi olla oma funktionsa esimerkiksi henkilön tunteidensäätelyn
kannalta. Tämän vuoksi perfektionistisiin huoliinkin liittyvien itsekriittisten ajatusten
haitallisuus määräytyy sen kontekstin perusteella, jossa se esiintyy, sekä sen perusteella,
kuinka henkilö suhtautuu ajatuksiinsa. Itsekriittisten ajatusten läsnäolo ei itsessään ole
haitallista, vaan pikemminkin jäykkä suhtautuminen niihin voi rajoittaa henkilön kykyä tilanteen kannalta tehokkaaseen käyttäytymiseen ja osoittautua vahingolliseksi (White ym., 2020).
Myös Linnett ja Kibowski (2020) pohtivat, että tietyissä tilanteissa tuomitsevat ajatukset itseä
kohtaan voidaan nähdä adaptiivisena käyttäytymisenä, esimerkkinä tilanteet, joissa
selviytyminen edellyttää itsehavainnointia, tunnollisuutta ja ongelmanratkaisua. Tällaisiassa tilanteissa perfektionistiset ajatuskulut voivat olla hyödyllisiäkin. Perfektionististen käyttäytymismallien ja niihin liittyvien itsekriittisten ajatusten vahingollisuus, tai jopa hyödyllisyys, saattaakin liittyä voimakkaasti
siihen, kuinka kuinka jäykästi tai joustavasti henkilö kykenee suhtautumaan tilanteessa herääviin reaktioihinsa.
Suojaava itsemyötätunto?
Myötätunto voidaan määritellä herkkyydeksi havaita kärsimystä itsessä tai muissa yhdistettynä pyrkimykseen lievittää ja ehkäistä kärsimystä (Gilbert ym., 2017). Tämän määritelmän mukaan myötätunto koostuu siis kahdesta osa-alueesta, joista toinen liittyy kykyyn havaita kärsimystä ja toinen aktiiviseen toimintaan sen lievittämiseksi. Tästä näkökulmasta katsottuna itsemyötätunto on siis kykyä huomata, kun itsellä on paha olla, sekä vähintäänkin halua pystyä auttamaan ja lohduttamaan itseä näissä tilanteissa.
Tutkimusnäyttö siitä, että itsemyötätunto suojaa mielenterveyttä perfektionistisen käyttäytymisen vaikutuksilta, on viime vuosina lisääntynyt (Barnett & Sharp, 2016; Mehr & Adams, 2016; Ferrari ym., 2018; Bergunde ym., 2020). Tutkimuksissa on havaittu itsemyötätunnon positiivisesti ennustavan myös subjektiivista hyvinvoinnin kokemusta perfektionistisilla henkilöillä (Stoeber ym., 2020).
Ongin ja kumppaneiden (2021) tutkimuksessa havaittiin, että etenkin henkilöillä, joilla oli
paljon tai keskimääräistä enemmän perfektionismia, psykologinen joustavuus ja itsemyötätunto puskuroivat sen negatiivisia vaikutuksia liittyen elämänlaatuun ja oireiden aiheuttamaan toimintahaittaan. Tutkimuksessa ei yllättäen löydetty yhteyttä itsemyötätunnon ja osallistujien raportoiman psykologisen kärsimyksen välillä. Tutkijat pohtivat löydöksen sopivan hyvin myötätuntokeskeiseen näkökulmaan, jossa kärsimys ja vaikeat olotilat nähdään normaaleina reaktioina yhteiskunnan odotuksiin ja osana yleisinhimillistä kokemusmaailmaa. Itsemyötätuntoinen suhtautuminen saattaa siis auttaa perfektionistisia piirteitä ja käyttäytymistä omaavia henkilöitä suhtautumaan empaattisemmin ja vähemmän tuomitsevasti epäonnistumisiin, ja mahdollistaa näiden herättämien tunnekokemusten kanavoimisen hyödyllisemmin esimerkiksi arvojen ja tavoitteiden mukaiseen toimintaan (Ong ym., 2021).
Vaikka aikaisemmissa tutkimuksissa ei ole pystytty toteamaan, että itsemyötätunto suojaisi perfektionistisia henkilöitä psykologiselta
kärsimykseltä, on tuoreessa tutkimuksessa (With ym., 2024) havaittu, että itsemyötätuntotaitojen harjoittelu alentaa perfektionististen
henkilöiden alttiutta kokea stressiin, ahdistukseen ja masennukseen liittyviä oireita. Kuten aikaisemmin todettiin, on etenkin paljon itsekriittisiä ajatuksia omaavien perfektionististen
henkilöiden kuitenkin usein muita hankalampaa suhtautua myötätuntoisesti itseään kohtaan. Olisikin erityisen arvokasta saada tutkimustietoa siitä, kuinka itsemyötätunnon lisäämiseen sekä itsekriittisiin ajatuksiin, häpeään ja tunteidenkäsittelytaitojen harjaannuttamiseen kohdistetut interventiot voisivat hyödyttää henkilöitä, joilla on runsaasti perfektionistisia piirteitä (Matos & Steindl, 2020).
Itsemyötätunto urheilussa
Urheiluympäristöissäkin itsemyötätunnon vaikutuksia on viime vuosina tutkittu suhteellisen laajasti. Itsemyötätunnosta kilpaurheilukonteksteissa on tehty jo kaksi kirjallisuuskatsausta (Röthlin ym., 2019; Cormier ym., 2023), joissa painotetaan, että itsemyötätunnon käsite jokapäiväisessä kielenkäytössä on harvalle urheilijalle tuttu. Keskusteltaessa itsemyötätunnosta on tärkeää käyttää urheilijoille
tuttua sanastoa ja käsitteellistää selkeästi, mitä itsemyötätunnolla tarkoitetaan ja mitä sillä ei tarkoiteta.
Tutkimustulosten valossa itsemyötätunnosta näyttäisi olevan paljon hyötyä urheilijoille. Itsemyötätunto yhdistetään selkeästi urheilijoiden hyvinvointiin (mm. Ferguson ym., 2014; Ferguson ym., 2015; Jeon, Lee & Kwon, 2016; Zessin ym., 2015). Itsemyötätunnolla vaikuttaa olevan myös positiivinen yhteys moniin
hyödyllisinä nähtyihin psykologisiin tekijöihin kuten arvostukseen omaa kehoa kohtaan (Adam, Kowalski, ym., 2021; Eke ym., 2020), itsetuntoon (Alipour Ataabadi ym., 2022; Ceccarelli ym., 2019; Reis ym., 2015), motivaatioon (Barczak & Eklund, 2020), itseluottamukseen (Doorley ym., 2022; Mohebi ym., 2019) sekä itsensä hyväksyntään (Ferguson, Adam ym., 2022).
Doorley kollegoineen (2022) toteavat itsemyötätunnon olevan yhteydessä keskimääräistä parempaan suoritustasoon sellaisina päivinä, kun taustalla on keskimääräistä huonompia suorituksia. Monen urheilijan näkökulmasta houkuttelevana saattaa myös näyttäytyä tutkimustulos, jonka mukaan itsemyötätunto vaikuttaisi olevan yhteydessä flow’n kokemuksiin urheilussa (Lyon & Plisco, 2020). Ottaen huomioon kilpaurheilukontekstien vaativuuden, on lohdullista lukea tutkimuksesta, jossa on havaittu itsemyötätunnon olevan yhteydessä urheilijoiden taipumukseen etsiä tukea muilta (Wasylkiw & Clairo, 2018).
Itsemyötätuntoisilla urheilijoilla vaikuttaisi olevan vähemmän häpeäkokemuksia ja itsensä arvostelua (Mosewich et al., 2011) sekä itsekritiikkiä (Reis ym., 2015; Killham ym., 2018). Itsemyötätuntotaitoihin keskittyvän lyhytintervention avulla urheilijoiden murehtimista ja itsekriittisiä reagointitapoja on myös kyetty vähentämään (Mosewich ym., 2013). Röthlin kollegoineen (2019) muistuttavat, että tutkimustulos viittaa siihen, että itsemyötätunto on harjoiteltavissa oleva taito, jonka avulla urheilijoiden on mahdollista oppia suhtautumaan toimivammin kohtaamiinsa epäonnistumisiin ja vastoinkäymisiin.
Ensimmäinen ja edelleen yksi ainoista tutkimuksista liittyen urheilijoiden perfektionistisiin pyrkimyksiin ja huoliin sekä itsemyötätuntoon suhtautumistapana on Lizmoren ja kollegoiden vuonna 2017 tekemä tutkimus, jossa selvitettiin perfektionistisen reaktiivisuuden (Flett & Hewitt, 2016) näkökulmasta, reagoivatko urheilijat omaan epäonnistumiseensa myötätuntoisesti, optimistisesti, pessimistisesti vai murehtien. Perfektionistiset huolet liittyivät tutkimustulosten mukaan selkeästi pessimistiseen suhtautumistapaan epäonnistumisia kohtaan sekä murehtimiseen, kun taas perfektionistisilla pyrkimyksillä oli näissä tilanteissa positiivinen yhteys itsemyötätuntoiseen ja optimistiseen suhtautumistapaan. Tutkijoiden (Lizmore ym., 2017) mukaan näillä tutkimustuloksilla saattaa olla tärkeitä implikaatioita urheilijoiden resilienssin kannalta.
Vaikka perfektionismi on tuttu ilmiö urheiluyhteisöissä ja tutkimustakin perfektionismista urheilukonteksteissa löytyy jo runsaasti, on yllättävää, kuinka niukasti maailmanlaajuisesti löytyy tutkimustietoa perfektionismiin liittyvistä psykologisista riskitekijöistä tai sen haitallisilta vaikutuksilta suojaavista tekijöistä. Kilpaurheilijoiden itsemyötätuntoon keskittyvässä katsauksessaan Röthlin tutkimusryhmineen (2019) painottaa teoreettisen tiedon lisäämistä pitkittäistutkimusten keinoin, jotta voitaisiin paremmin ymmärtää, millä tavoin itsemyötätunto on hyödyllistä urheilijoille. Lisäksi
interventiotutkimukset ovat tärkeitä. Myös Hill, Mallinson-Howard ja Jowett (2018) korostavat perfektionismia ja urheilua käsittelevässä meta-analyyttisessa katsauksessaan, että maailmassa on vain kourallinen interventiotutkimuksia, jotka keskittyvät perfektionistiseen käyttäytymiseen urheilukonteksteissa. Nämä tutkimukset ovat tarjonneet arvokasta tietoa perfektionististen urheilijoiden kanssa työskenteleville ammattilaisille. Hill kollegoineen (2024) ovat myös tuoreessa perfektionismin kahteen osa-alueeseen keskittyvässä tutkimuksessaan todenneet, että perfektionismilla on urheilussa niin monimutkaiset vaikutussuhteet, että tulevaisuudessa pitkittäistutkimusten tekeminen tulisi priorisoida, jotta ilmiötä voitaisiin paremmin ymmärtää.
Tutkimus kilpaurheilijoiden perfektionismista ja itsemyötätunnosta
Perfektionismi on yleistä kilpaurheilukonteksteissa. Vaativat kilpaurheilukontekstit vahvistavat kuitenkin helposti jäykkää ja toimimatonta perfektionistista käyttäytymistä ja voivat lisätä mielenterveysongelmien riskiä. Mikä sitten suojaa ja auttaa kilpaurheilijaa kehittymään toimivasti ja tehokkaasti korkeiden tavoitteiden mainingeissa? Mikä taas jumittaa kehittymistä ja lisää riskiä ongelmien syntymiselle? Kuinka näihin tekijöihin voisi vaikuttaa, jotta urheilusta ei tulisi kitkerää pakkopullaa?
Jyväskylän yliopiston Liikuntatieteellisessä tiedekunnassa on käynnissä urheilupsykologian alan tutkimus, jonka tavoitteena on tutkia suomalaisten kilpaurheilijoiden hyvinvointiin ja mielenterveyteen vaikuttavia psykologisia tekijöitä ja kerätyn tiedon pohjalta kehittää myötätuntokeskeistä lyhytinterventiota kilpaurheilijoiden psykologisen hyvinvoinnin lisäämiseksi. Tutkimuksessa validoidaan myös
perfektionismiin, häpeäajatuksiin, itsekriittisiin ajatuksiin reagoimiseen sekä itsemyötätuntoon ja itsemyötätunnon pelkoihin liittyviä mittareita, joiden avulla on mahdollista tunnistaa sellaisia kilpaurheilijoita, joilla voi olla suurempi riski mielenterveyden ongelmien kehittymiseen haitallisen perfektionistisen käyttäytymisen vuoksi. Tässä väitöskirjatutkimuksessa pyritään siis lisäämään niin teoreettista kuin käytäntöön sovellettavaakin tutkimustietoa tekijöistä tai taidoista, jotka voivat suojata kilpaurheilijoita perfektionismin haitallisilta vaikutuksilta.
Tutkimuksen ensimmäisessä vaiheessa on kehitetty tutkimuksiin perustuvia itsearviointilomakkeita ja kerätty laaja (n≈700) kyselyaineisto eri laji- ja sarjataustoista olevilta yli 15-vuotiailta suomalaisilta kilpaurheilijoilta. Aineistosta tutkitaan perfektionismiin,
itsemyötätuntoon ja psykologiseen kärsimykseen liittyvien muuttujien yhteyksiä. Tutkimuksen toisessa vaiheessa pyritään syventämään teoreettista ymmärrystä muuttujien välisistä yhteyksistä kolme kertaa kilpailukauden aikana kerättävän pitkittäisaineiston avulla.
Tutkimuksen kolmannessa vaiheessa pilotoidaan 6-viikkoista, alun perin opettajille kehitettyä myötätuntokeskeistä valmennusinterventiota (Compassionate Mind Training, CMT-T; Matos ym., 2022) muokaten sitä sellaiseksi matalan kynnyksen työkaluksi, josta haittaavaa perfektionistista käyttäytymistä omaavat kilpaurheilijat voisivat hyötyä. Tavoitteena on ennaltaehkäistä urheilijoille niin yleisen perfektionismin haittoja ohjaamalla heitä itsemyötätuntotaitojen harjoitteluun.
Urheilijoiden terveys on itseisarvo
Urheilijoiden psyykkiseen hyvinvointiin ja mielenterveyteen liittyvät aihepiirit ovat viime aikoina nousseet voimakkaasti esiin niin Suomen mediassa kuin kansainvälisestikin. Urhei-
lijoiden jakamat kokemukset sekä vaikeista hetkistä että tuen etsimisestä auttavat rikko-
maan stigmaa, jota urheilumaailmassa, kuten muutenkin yhteiskunnassamme, on edelleen suhteessa mielenterveyden ja psyykkisen hyvinvoinnin järkkymiseen. Mielenterveyteen liittyvistä teemoista keskustelu kilpaurheiluympäristöissä voidaan kuitenkin edelleen kokea hämmentäväksi, vaikka keskustelun aiheena eivät olisikaan mielenterveyden haasteet.
Maailman terveysjärjestön (WHO, 2021) määritelmän mukaan mielenterveys on hyvinvoin-
nin tila, jossa yksilö tiedostaa omat kykynsä, pystyy selviytymään elämään kuuluvista haas-
teista, työskentelemään ja ottamaan osaa yhteisönsä toimintaan. Mielenterveys on oleellinen osa kokonaisterveyttä, joka muodostuu niin fyysisestä, psyykkisestä kuin sosiaalisestakin hyvinvoinnista. Terveys ei siis ole vain sairauden puuttumista, vaan maailman terveysjärjestönkin määritelmät painottavat kokonaisvaltaista hyvinvointia, itsetuntemusta, toimintakykyä omassa yhteisössä sekä sitä to-
siasiaa, että haasteet kuuluvat elämään.
Kokonaisvaltaista terveyttä on urheilumaailmassa viime vuosina alettu arvostaa. Ymmär-
retään, että terve ja hyvinvoiva urheilija on myös suorituskykyinen urheilija. Terveys on kuitenkin itseisarvo, ei vain parempaan suorituskykyyn pyrkimisen väline. Jokainen kilpaurheilija on samalla myös ihminen ja ansaitsee huolenpitoa ja oikea-aikaista tukea niin fyysisen, psyykkisen kuin sosiaalisenkin terveyden ylläpitämiseksi, jotta elämä, johon urheilukin kuuluu, voisi tuntua merkitykseltä.
Meillä urheilun saralla toimivilla ammattilaisilla on mahdollisuus vaikuttaa tähän.
Kuvat: Pixabay
Lähteet:
Adam, M. E. K., Kowalski, K. C., Duckham, R., Ferguson, L. J., & Mosewich, A. D. (2021). Self-compassion plays a role in Canadian women athletes’ body appreciation and intuitive eating: A mixed methods approach. International Journal of Sport Psychology, 52, 287–309. https://doi-org.ezproxy.jyu.fi/10.7352/IJSP.2021.52.287
Alipour Ataabadi, Y., Cormier, D. L., Kowalski, K. C., Oates, A. R., Ferguson, L. J., & Lanovaz, J. L. (2022).The associations among self-compassion, self-esteem, self-criticism, and concern over mistakes inresponse to biomechanical feedback in athletes. Frontiers in Sports and Active Living, 4, Article868576. https://doi.org/10.3389/fspor.2022.868576
Barczak, N., & Eklund, R. C. (2020-03-03). The moderating effect of self-compassion on relationships between performance and subsequent coping and motivation. International journal of sport and exercise
psychology, 18(2), 256-268. https://doi.org/10.1080/1612197X.2018.1511620
Barnett, M. D., & Sharp, K. J. (2016). Maladaptive perfectionism, body image satisfaction, and disordered eating behaviors among U.S. college women: The mediating role of self-compassion. Personality and individual differences, 99, 225-234. https://doi.org/10.1016/j.paid.2016.05.004
Bergunde, L., & Dritschel, B. (2020). The shield of self-compassion: A buffer against disordered eating risk from physical appearance perfectionism. PloS one, 15(1),e0227564. https://doi.org/10.1371/journal.pone.0227
564
Blankstein, K. R., & Dunkley, D. M. (2002). Evaluative concerns, self-critical, and personal standards perfectionism: A structural equation modeling strategy. Teoksessa G. L. Flett & P. L. Hewitt
(Toim.), Perfectionism: Theory, research, and treatment (pp. 285–315). American Psychological Association. https://doi.org/10.1037/10458-012
Ceccarelli, L. A., Giuliano, R. J., Glazebrook, C. M., & Strachan, S. M. (2019-07-05). Self-Compassion and Psycho-Physiological Recovery From Recalled Sport Failure. Frontiers in psychology, 10, 1564.
https://doi.org/10.3389/fpsyg.2019.01564
Cormier, D. L., Kowalski, K. C., Ferguson, L. J., Mosewich, A. D., McHugh, T. F., & Röthlin, P. (2023). Self-compassion in sport: A scoping review. International review of sport and exercise psychology, ahead-of-
print(ahead-of-print),1-40. https://doi.org/10.1080/1750984X.2022.2161064
Ong, C. W. , Lee, E. B. , Petersen, J. M. , Levin, M. E. , & Twohig, M. P. (2021). Is perfectionism always unhealthy? Examining the moderating effects of psychological flexibility and self-compassion. J Clin Psychol, 77, 2576–2591. https://doi-org/10.1002/jclp.23187
Pereira, A. T., Brito, M. J., Cabaços, C., Carneiro, M., Carvalho, F., Manão, A., . . . Macedo, A. (2022). The Protective Role of Self-Compassion in the Relationship between Perfectionism and Burnout in Portuguese
Medicine and Dentistry Students. International journal of environmental research and public health, 19(5), 2740. https://doi.org/10.3390/ijerph19052740
Reardon, C. L., Hainline, B., Aron, C. M., Baron, D., Baum, A. L., Bina, A., . . . Engebretsen, L. (2019). Mental health in elite athletes: International Olympic Committee consensus statement. British journal of sports medicine, 53(11), 667-699.
Reis, N. A., Kowalski, K. C., Ferguson, L. J., Sabiston, C. M., Sedgwick, W. A., & Crocker, P. R. (2015-03). Self-compassion and women athletes’ responses to emotionally difficult sport situations: An evaluation of a brief induction. Psychology of sport and exercise, 16, 18-25. https://doi.org/10.1016/j.psychsport.2014.08.011
Rhéaume, J., Ladouceur, R., & Freeston, M. H. (2000-03-01). The prediction of obsessive–compulsive tendencies: Does perfectionism play a significant role? Personality and individual differences, 28(3), 583-592. https://doi.org/10.1016/S0191-8869(99)00121-X
Rice, K. G., Ashby, J. S., & Slaney, R. B. (1998). Self-Esteem as a Mediator Between Perfectionism and Depression: A Structural Equations Analysis. Journal of counseling psychology, 45(3), 304-314. https://doi.org/10.1037/0022-0167.45.3.304
Röthlin, P., Stephan Horvath, S. & Birrer, D. (2019). Go soft or go home? A review of empirical studies on the role of self-compassion in the competitive sport setting. Current Issues in Sport Science, 4, . https://doi.org/10.15203/CISS_2019.013
Smith, M. M., Sherry, S. B., Rnic, K., Saklofske, D. H., Enns, M. & Gralnick, T. (2016). Are Perfectionism Dimensions Vulnerability Factors for Depressive Symptoms After Controlling for Neuroticism? A Meta-analysis of 10 Longitudinal Studies. European journal of personality, 30(2), 201-212.
Stanger, N., Jowett, G. E., Kaiseler, M., & Williams, T. L. (2024). Linking Perfectionism with Moral Behaviors in Sport: The Mediating Role of Burnout and Moral Disengagement. Research quarterly for exercise and sport, 95(3), 646-655. https://doi.org/10.1080/02701367.2023.2294096
Damián Núñez, E. F., Soria Villanueva, L. M., Tejada Mendoza, M. A., Alcoser, S. D. I., Garay, J. P. P., & Hernández-Vásquez, R. (2024-02-01). Perfectionism as a Paradoxical Factor in Sport and Exercise Performance: An Umbrella Review. Iranian journal of psychiatry, 19(2),
247-254. https://doi.org/10.18502/ijps.v19i2.15111
Doorley, J. D., Kashdan, T. B., Weppner, C. H., & Glass, C. R. (2022-01). The effects of self-compassion on daily emotion regulation and performance rebound among college athletes: Comparisons with confidence, grit, and hope. Psychology of sport and exercise, 58, 102081.
https://doi.org/10.1016/j.psychsport.2021.102081
Eke, A. O., Adam, M. E. K., Kowalski, K., & Ferguson, L. (2020). Narratives of adolescent women ath-letes’ body self-compassion, performance and emotional well-being. Qualitative Research in Sport,Exercise and Health, 12(2), 175–191.
https://doi.org/10.1080/2159676X.2019.1628805
Ferguson, L. J., Adam, M. E. K., Gunnell, K. E., Kowalski, K. C., Mack, D. E., Mosewich, A. D., & Murphy, N.(2022). Self-compassion or self-criticism? Predicting women athletes’ psychological flourishing insport in Canada. Journal of Happiness Studies, 23(5), 1923–1939. https://doi.org/10.1007/s10902-021-00483-1
Ferguson, L. J., Kowalski, K. C., Mack, D. E., & Sabiston, C. M. (2014). Exploring self-compassion and eudaimonic well-being in young women athletes. Journal of Sport & Exercise Psychology, 36(2), 203–216.
https://doi:10.1123/jsep.2013-0096
Ferguson, L. J., Kowalski, K. C., Mack, D. E., & Sabiston, C. M., (2015). Self-compassion and eudaimonic well-being during emotionally difficult times in sport. Journal of Happiness Studies, 16(5), 1263–1280. https://doi:10.1007/s10902-014-9558-8
Ferrari, M., Yap, K., Scott, N., Einstein, D. A., & Ciarrochi, J. (2018). Self-compassion moderates the perfectionism and depression link in both adolescence and adulthood. PloS one, 13(2), e0192022.
https://doi.org/10.1371/journal.pone.0192022
Flett, G. L., & Hewitt, P. L. (2005). The Perils of Perfectionism in Sports and Exercise. Current directions in psychological science : a journal of the American Psychological Society, 14(1), 14-18. https://doi.org/10.1111/j.0963-7214.2005.00326.x
Flett, G. L., & Hewitt, P. L. (2014). “The perils of perfectionism in sports” revisited: Toward a broader understanding of the pressure to be perfect and its impact on athletes and dancers. International Journal of Sport
Psychology, 45, 395e407. http://dx.doi.org/10.7352/IJSP2014.45.395.
Flett, G. L., & Hewitt, P. L. (2016). Reflections on perfectionism and the pressure to be perfect in athletes, dancers and exercisers. In A. P. Hill (Ed.), The psychology of perfectionism in sport, dance and exercise (pp.
296e319). New York: Routledge.
Stoeber, J., & Otto, K. (2006). Positive Conceptions of Perfectionism: Approaches, Evidence, Challenges. Personality and social psychology review, 10(4), 295-319. https://doi.org/10.1207/s15327957pspr1004_2
Stoeber, J. (2011). The dual nature of perfectionism in sports: Relationships with emotion, motivation, and performance. International review of sport and exercise psychology, 4(2), 128-145. https://doi.org/10.1080/1750984X.2011.604789
Stoeber, J., Lalova, A. V., & Lumley, E. J. (2020). Perfectionism, (self-)compassion, and subjective well-being: A mediation model. Personality and individual differences, 154, 109708. https://doi.org/10.1016/j.paid.2019.109708
Stumpf, H., & Parker, W. D. (2000). A hierarchical structural analysis of perfectionism and its relation to other personality characteristics. Personality and individual differences, 28(5), 837-852. https://doi.org/10.1016/S0191-8869(99)00141-5
Terry-Short, L. A., Owens, R. G., Slade, P. D., & Dewey, M. E. (1995). Positive and Negative Perfectionism. Personality & Individual Differences, 18, 663–668.
Wasylkiw, L., & Clairo, J. (2018-04). Help Seeking in Men: When Masculinity and Self-Compassion Collide. Psychology of men & masculinity, 19(2), 234-242. https://doi.org/10.1037/men0000086
With, S., Benoît, A., & Gaudreau, P. (2024). Self-Compassion as a Moderator in the Relationships of Excellencism and Perfectionism with Indicators of Mental Health. Mindfulness, 15(7), 1650-1664. https://doi.org/10.1007/s12671-024-02388-5
White, R. G., Larkin, P., McCluskey, J., Lloyd, J., & McLeod, H. J. (2020). The development of the ‘Forms of Responding to Self-Critical Thoughts Scale’ (FoReST). Journal of contextual behavioral science, 15, 20-29. https://doi.org/10.1016/j.jcbs.2019.11.003
World Health Organization. (2013) Comprehensive mental health action plan 2013–2030. Geneva: World Health Organization; 2021. Licence: CC BY-NC-SA 3.0 IGO.
Zessin, U., Dickhäuser, O., & Garbade, S. (2015). The Relationship Between Self-Compassion and Well-Being: A Meta-Analysis. Applied psychology : health and well-being, 7(3), 340-364. https://doi.org/10.1111/aphw.12051